Facebook

RSS

Herttainen tulevaisuus?: Lauantai-illan huumaa

  • Kirjoittaja: KapteeniSandels
  • Julkaistiin lauantaina 08. elokuuta 2009.
  • Kommentit: 0 kpl

Jaahas, päivä meni fyysisiä hommia tehdessä. Lapiointia, maalausta ja sen sellaista. Koskapa raskas työ vaatii raskaat huvit , ajattelin lähteä paikalliseen saluunaan pelaamaan pokeria ja tappelemaan.

Muistin kuitenkin suihkussa ollessani, että tänään ei kaupungin baareissa pelata pokeria joten tuhosin muutaman tölkin taikajuomaa ja pelailin nettipokeria.

Peleissä ei ollut sinänsä mitään kummallista. Bonustahan tässä pelaillaan lähinnä ja kaikki siihen päälle on plussaa. Eli käteispeliä, normivääntöä.

Muutamaa turnaustakin olen viime aikoina koettanut, mutta käteen ei ole jäänyt oikein mitään.

Tietokone ei ole oikein ajan tasalla sille määrättyjen tehtävien suhteen. Kone meinaa nimittäin jumittua joskus milloin haluaa ja toimii muutenkin aika epävakaasti. Vastoin kaikki varoituksia avasin sen noin viikko sitten(kannettavan) ja näytin rakkineelle imuria. Tuulettimen ongelmat ratkesivat saman tien mutta nyt näyttää siltä, että käyttöjärjestelmä kannattaisi varmaankin asennella myös uudestaan.

Erityisen ikävää on, jos kesken pelien kone jumii ja mitään ei ole tehtävissä. Otin jonkun käsihistoriankin ylös ja jopa hauskan screenshotin mutta kaikki menivät kun kone päätti jälleen jumiutua.

Nyt muuten juolahti mieleen, että ei kai vaan tänä yönä ole UFC101?!? En tietenkään jaksa valvoa otteluitten alkuun asti… No joka tapauksessa toivotaan, että Forrest Griffin antaa Anderson Silvalle hyvän vastuksen ja Pennin ja Florianin matsissa on hienoa ju-jutsua!

Kirjoita uusi kommentti

Email Jaa Facebookissa

Takuulla parempi rakeback

Tarjoamme foorumilaisille privattitarjouksia

Liity sisäpiiriin nyt, sillä tarjoamme zero profit -rakeback-diilejä aktiivisesti keskustelupalstalle osallistuneille jäsenille henkilökohtaisesti. Lisäksi osallistut arvontoihin ja kilpailuihin (mm. viimeksi arvoimme pokeripöydän).

Rekisteröidy keskustelualueelle jo tänään »


wzinho grindaa (RSS)

Paluu sorvin ääreen

Omat pelit oli jäissä jonkin aikaa. Nyt pienen tauon jälkeen oon pelannu noin 10…

Uusimmat keskustelut

RedKings tarjoaa jopa $500! Klikkaa tästä nähdäksesi bonuksen tarkemmat tiedot.

Esittelyssä kuukauden pokerihuone

Tutustu kuukauden pokerihuoneeseen

Betsafe Poker ($2000 bonus)

Betsafe on OnGamen pokerihuoneista ehdottomasti paras valinta suomalaiselle pelaajalle. Koodilla TAIVAS 800% bonus pokeriin!

Lunasta $2000 tervetulobonuksesi jo tänään!

Foorumilla tapahtuu