Taskuässät, mikä mahtava näky! Ässät johtavat mitä tahansa muuta kättä vastaan ennen floppia ja jos pelaaja saisi valita, hän mielellään ottaisi tietenkin ässät joka jakoon.
Ässäparin näkeminen on luonnollisesti siis iloinen tapahtuma. Usein pelaajat kuitenkin miettivät kuinka ässäpari pitäisi pelata.
Ässistä on sanottu, että niillä voi voittaa pienen potin tai hävitä ison. Useimmiten vastustajalla ei ole isoa kättä ja potti jää näin ollen pieneksi vastustajan luovuttaessa aikaisessa vaiheessa. Jos taasen potista on tulossa suuri, voi olettaa vastustajalla olevan myös vahvan käden.
Otetaanpa esimerkki: pelaaja saa taskuässät ja ei halua pelottaa muita pois potista. Hän korottaa vain hiukan ja saa useamman maksajan. Flopilla, turnilla ja riverillä pelaaja uskoo sokeasti ässiinsä ja työntää rahaa pottiin ajattelematta sen kummemmin miksi vastustaja roikkuu silti potissa mukana.
Kortteja näytettäessä hän huomaa syynkin, vastustajalla on kahdet pari, suora, kolmoset tai jokin muu vahva käsi ja pelaaja on menettänyt koko stäkkinsä sen takia, että pelasi ässänsä ensin liian heikosti ja myöhemmillä panostuskierroksilla ylipelasi parinsa.
Ässäparin pelaamiseen on siis löydettävä sopiva balanssi, jos haluaa saada toimintaa muttei kuitenkaan halua käteen mukaan liikaa maksajia.
Jos pöydän peli on esimerkiksi melkoisen löysää ja useat pelaajat lähtevät jakoihin mukaan, on hyvä korottaa hiukan enemmän kuin normaalisti, jotta ei houkuttelisi mukaan liikaa maksajia.
Pelin ollessa tiukempaa tai pöydän ollessa vajaa voi pelaaja taas korottaa hiukan vähemmän saadakseen toimintaa.
Yleisesti hyvä tapa on korottaa 3-5 kertaa big blindin verran. Pelaajan tulisi myös joskus vaihdella korotuksiensa määrää pitääkseen vastustajat arvailemassa. Myös pelkkiä maksamisia ja uudelleen korotuksia tulisi hiukan sekoittaa keskenään.
Jos pöydässä on jo korotettu ennen pelaajaa, tulisi hänen tällöin harkita korottaako hän lisää vai vain pelkästään maksaa.
Pelkkää maksua puoltaa vähäinen pottiin osallistuvien pelaajien määrä ja hyvä positio vastustajaan nähden, kun taas pelaajamäärän ollessa suurempi ja position ollessa huono, olisi hyvä kaventaa maksajien määrää korottamalla lisää.
Uudelleen korotus luonnollisesti kertoo myös vastustajalle, että pelaajalla on erittäin vahva käsi.
Ässäparilla pelatessa pelaaja ei halua liikaa vastustajia mukaan, 1 tai 2 on sopiva määrä. Pelaajan tulisi saada mahdollisimman paljon rahaa pottiin jo ennen floppia ollessaan suuri suosikki voittamaan.
Pelaajan ei tulisi pettyä jos kukaan ei lähde pottiin mukaan, se merkitsee sitä, että hän on voittanut blindit ja kellään ei ollut pelikättä jolla olisi voinut osallistua pottiin.
Ässäpari on mitä tahansa satunnaista kättä vastaan 85% suosikki.
Voit kommentoida tätä kirjoitusta myös rekisteröitymättä. Arvostamme mielipidettäsi, joten kommentoi nyt! Asiallisiin kommentteihin vastataan nopeasti ja asiattomat poistetaan vähintään yhtä nopeasti.Kommentoi kirjoitusta foorumilla
RedKings tarjoaa jopa $500! Klikkaa tästä nähdäksesi bonuksen tarkemmat tiedot.

Betsafe on OnGamen pokerihuoneista ehdottomasti paras valinta suomalaiselle pelaajalle. Koodilla TAIVAS 800% bonus pokeriin!